Rimma:

Perusasentoa ja seuraamista. Vaadin pitempää pysymistä sivulla istumassa. Nyt ei ehtinyt kertaakaan häipyä ennen lupaa. Seuras kivasti suorassa, mut enimmäkseen kahdella jalalla. Koitin naksauttaa aina kun kaikki tassut on maassa, mut se on niin pirun nopea ettei ajoitus aina osunut ihan kohdalleen. 

Harjoiteltiin liikkeelle lähtöjä. Lähti mukaan ilman käsiapua, palkkasin heti liikkeellelähdön jälkeen.

Ronja:

Hyppynouto. Varastaminen on ongelma, joten heitin kapulan palkkasin paikalla pysymisestä. Tätä toistettiin muutaman kerran, välillä hain kapulan itse (silloin ku heitto meni minne sattuu) välillä annoin hakea. Palautusta harjoiteltiin myös. vein koiran toiselle puolen hyppyä (vähän vinoon, jotta oppii sieltäkin tulemaan yli), annoin kapulan suuhun ja pyysin tuomaan. Omaa heittoa pitää harjoitella, kapula lenteli välillä minne sattuu...

Toinen kierros.

Rimma:

Hyppy putki yhdistelmää, kun se tuotti viimeksi vähän ongelmia. Käytin pelkkää "putki" käskyä. Palkka tuli putken jälkeen eteenpäin. OIkealla kädellä ohjatessa meni tosi hienosti, mut toisin päin ei meinannu millään mennä putkeen. Onnistuhan sekin sitten viimein.

Ronja:

Ruutu. Olin tehnyt ruudun valmiiksi Rontin ollessa häkissä. Otin ensin vähän seuraamista (oli hyvä) ja sitten ruudulle. Pallo oli näkyvillä ruudun takana. Lähti hyvin ja pysähtyi seis käskystä maahan, korjasin asennon ja vapautin palkalle. Toisen kerran laitoin pallon salaa, se jäi vähän piiloon. Nyt alkoi pyörimään. Kävin näyttämässä ruutua ja lähetin uudestaan, onnistui, annoin juosta palkalle asti.